Pidin muutama vuosi sitten kerhoja alle kouluikäisille lapsille. Kerhopäivät olivat odotettuja. Minulle esiteltiin uudet sukat tai kerrottiin, että isoveljeltä oli lähtenyt hammas. Joku tarinoi kissasta, toinen halusi sanoa monta kertaa, että mua tulee tänään hakemaan mummi. Tärkeitä asioita pienten ihmisten elämässä.
Kerhopäivän ehkä suurin juttu oli eväshetki. Jokainen halusi näyttää ja kertoa, mitä oli laitettu evääksi, millainen oli eväsrasia ja arveliko jaksavansa syödä kaiken. Mutta jotenkin kaiken yläpuolelle nousi kerhokassi. Se, jossa niitä eväitä ja kerhovihkoa kiikutettiin. Sen rooli oli hämmästyttävä.
Minä ompelin tänään kerhokassin. Jäi niin sopivat tilkut hameenteosta.
Kassi on peruspuuvillaa. Kukkakuvioiset kangaspalat sivuissa on taskut. Sangoissa on tukikankaat vahvikkeena. Ja tuo pässi on taas kuvassa. (On, on, on... toistontoistontoisto.)
Kassi ei ole mikään muotovalio, vaan pikemminkin sellainen pikasurautus. Olkoon hintakin sitten sen mukainen eli 4 euroa.
Tässä se hame, jonka jäämistöä kassiin käytin. Hame on arviolta kokoa 104. Vyötäröllä on resori, leveys 9 senttiä. Hameen korkeus on 40 senttiä (resorin puolivälistä helmaan). Oisko tämän hinta vaikka 8 euroa. MYYTY
Päivän valmistussaldoon kuuluu myös yksi pussukka. Koko noin 10x10, metallinen tummanruskea vetoketju, puuvillavuori, tukikankaalla vahvistettu päällikangas. Alimmassa kuvassa pitäisi näkyä vaalean limen värinen vuori, mutta eikö taas tuo pässinpää ängennyt kuvaan. Hohhoijaa sen kanssa. Kaksi meitä on kovapäistä tässä taloudessa. Minä olen meistä se vähemmän julkisuushakuinen.
Pussukan hinta 5 euroa, lammas ei kuulu kauppaan.
MYYTY
MYYTY
"Minä olen se vähemmän jlukisuushakuinen". :) Haluan tuon vihersävyisen pussukan - vaikka en olekaan ihan tyypillinen kerhoikäinen.
VastaaPoistaMielenkiintoinen yhdistelmä kerhokassissa, etten sanoisi. Minä olen jo pitkään miettinyt, mistä poijjaalle sopiva reppu/kassi päikkyyn. No, jatkan etsimistä.
VastaaPoista-Werhoutuja-
Pirkko: Pussukan saaminen edellyttää, että on ainakin joskus ollut kerhoikäinen. Ja sinähän olet. Joten kohta tulee postia.
VastaaPoistaWerhoutuja: Yrität siis sanoa, että tämä kassi ei kelpaa teidän Poijjaalle?! :D
No siis. Kyllähän ne kaverit kiusais sitä, jos sillä ois tyttöjen värinen kukkakassi kerhoreppuna. Se oli vinkki, että voisit modata jotain poikamaista.:)
VastaaPoistaOn se kyllä julma tuo lasten maailma. Että jo ennen kuin juuri kynnelle kykenee, aletaan kiusata. Mur. Eli siis äkkiä suunnittelemaan poikamaista kassia.
VastaaPoistaToi hame on hieno!
VastaaPoista