perjantai 11. lokakuuta 2013

Kirjastokassi

Viime yönä odotin, että reissuunlähtijä hakee rinkkapussin. Viihdytin itseäni ompelemalla. Samalla tuli mitattua, että tälläisen kassin tekemiseen menee noin kaksi tuntia. Toki se valmistuisi nopeammin, jos ei puhuisi osia leikatessa puhelimessa eikä kassia tarvitsisi koota tilkuista.

Samalla kaavalla aiemmin tehty kassi päätyi kirjastokassin virkaan. Niinpä tämänkin työnimenä oli kirjastokassi.
Talokangas on Aino-Maija Metsolan "Mökki" vuodelta 2006. Sitä ei ollut enempää kuin tuo korkeus, joka kuvassa näkyy. Niinpä lisäsin ylle, alle ja sivuille oranssia peruspuuvillaa. Hyvin sointuu talon ikkunoihin. Vuorina on ohutta puuvillakangasta. Myös toisella puolella on Mökki-kangasta.

Kassin hinta on 10€.