maanantai 23. tammikuuta 2012

Kun kerran kaikki muutkin

 Muistatteko, kun lapsena piti saada jotain sillä perusteella, että kaikilla muillakin on? Se "kaikki muut" ei välttämättä kyllä ollut ihan kaikki - joskus olisi voinut olla rehellisempää sanoa, että muutamalla muulla tai yhdellä toisella. (Meidän äiti kysyi aina, että kellä kaikilla. Aijai! Paha kysymys.)
Niin. Kaikki muut ovat jo tehneet tällaisen essu-/liivi-/henkeselimekon. Peppi-essuksikin tätä jossain nimitetään. Olen katsonut mallia monta kertaa yhdestä 70-luvun kirjasta, mutta en ole saanut kokeiltua kaavaa. Viime viikolla sain tuliaiseksi uusimman Ottobren. Siinä oli tämä kaava. Nyt oli pakko kokeilla. Tein kaavaan vähän ja vähän enemmän muutoksia.


 Essumekko numero 1. Karoliina pääsi malliksi. Mustapohjainen kangas, jossa valkoisia pisteitä. Keltaiset vinonauhakanttaukset. Edessä laskos. Koko on ehkä 74. Piirsin 68-senttisen kaavan, mutta suurentelin sitä sen verran kuin kangastilkut antoivat myöten. Jotain siis enemmän kuin 68. MYYTY

 Essumekko numero 2. Tässä oli hiiri kissalla räätälinä. Nimittäin minulla oli yksi aikuisten mekko ja sain siitä juuri ja juuri tehtyä tämän lasten mekon. Selitys: alkuperäinen mekko oli kasattu erittäin monesta ja kaitaisesta kappaleesta. Niin kaitaisesta, että oli vaikea löytää tämän mekon etukappaleen puolikkaan verran yhtenäistä kangasta. Toinen syy oli siinä, että ensimmäiset leikkaamani etukappaleet olivat tahraisen näköiset. Takakappaleisiin puolestaan sattui onnettomasti ne mekon ainoat reiät. Eli todellisuudessa sain leikattua kaksi mekkoa, mutta vain toisesta tuli käyttökelpoinen. 
Tässä on siis edessä sauma, koska kangasta ei riittänyt yhtenäiseen etukappaleeseen. Myös sivuissa on saumat. Punaiset vinonauhakanttaukset. Kangas on kohoraitaista puuvillaa. Koko 68.

Essumekkojen hinta on 15 euroa kappaleelta. Postituskulut lisätään hintaan. MYYTY

3 kommenttia:

  1. Oih tuo essumekko 2 on komia, jos mulla ois...

    Elli

    VastaaPoista
  2. Tuo essumekko ykkönenhän on ihan niinkuin meille tehty. Ainoana hätänä nousi mieleeni tuo mekon koko. Sitä täytyisi siis saada sovittaa meidän PIKKU-Annalle, joka on kylläkin jo 11kk ja vaatekoko huitelee 62-80 välimaastossa valmistajasta riippuen :)

    Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitin kyseistä mekkoa neidille, joka käyttää kokoa 92. Meni se hänelle päälle, mutta oli erittäin niukka. Luulen, että mahtuu siis Annallekin, mutta tulkaa toki sovittamaan.

      Poista